lauantai 16. maaliskuuta 2013

Vaatetta odotusaikaan

Noniin, nyt kun olen julkisesti tullut kaapista sekä siviili- että työelämässä, niin voin blogata tämän pari viikkoa sitten valmistuneen äitiysvaatekokeilun. Kaava ei varsinaisesti ollut äitiysvaatekaava, mutta heti kun tämän tunikan uusimmassa Ottobressa näin, niin totesin, että tuostahan saan hyvän itse tehdyn äitiyspaidan. Ilman kasvavaa vatsaa en olisi lähtenyt kyseistä kaavaa kokeilemaan, sillä en oikein muutoin osaa pukeutua löysä tunika ja legginsit-tyyppisesti. Olen enemmän luonteeltani farkut+tennarit-pukeutuja.

Tällainen tästä ensimmäisestä äitiysvaatekokeilusta sitten tuli:





Kaava on siis uusimmasta naisten Ottobresta (2/2013) numero 19. Kangas on ostettu joskus muinoin Triteksistä. Harmi, että se kuitenkin loppui hieman kesken, joten jouduin tekemään tunikaan lyhyet hihat sekä helmasta tuli vähän turhan lyhyt makuuni. Mietiskelin jo, että tällä kaavalla voisi tehdä sitten tulevan vauvan ristiäisiin pidemmän mekon, sillä trikoosta tehtynä mekko venyy ja paukkuu hyvin joka suuntaan (ja sitä silloin tarvitaan!). Lisäksi tuo kaula-aukko saattaisi soveltua hyvin imettämiseenkin. Laatikon pohjalla olisi pari metriä vielä toistakin Triteksistä ostettua palatrikoota (eli hinta on ollut halba!), joten tässä voisi olla budjettiratkaisu ristiäismekoksi. Jätetään harkintaan :)

Ihanan aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! T. Susanna ja Seppo-Antero II rv16+1! :)

1 kommentti:

  1. Voi onnea vielä kerran. Ja tämä tunika toimii varmasti hyvin myös odotusvaatteena. Ihana kangas ja malli sopii kantajalleen.

    VastaaPoista