keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sairastuvasta päivää!

Onnistuin tuossa männä viikolla olemaan kuumetaudin kourissa lähestulkoon viikon verran ja viimeisinä sairaslomapäivinä kuume oli turruttanut pään jo niin pahasti, että Buranan voimalla oli jo pakko päästä vähän ompelushommiinkin käsiksi. Tuloksena syntyi sitten kahdet housut, kaksi paitaa sekä tilkkutäkin alkutahdit. 

Housuissa tuli hieman pitkästä aikaa applikoituakin, kun tein molempiin lahkeisiin puolikkaat tähdet. Tätä ideaa olen soveltanut jo aiemmin ja edelleen tykkäsin lopputuloksesta. Simppeli applikointi, mutta tuo edes vähän jujua näihin housuihin. 

Collegehousut, koko 98 cm


Harmaat, pinkillä tähdellä varustetut housut menevät siskontyttärelleni vielä pukinkonttiin. Ajattelin, että nämä housut sopisivat hyvin jo aiemmin ompelemaani tähtipaitaan. Näissä housuissa käytin ensimmäistä kertaa sirkkarenkaita ja huomattavasti hienommat näistä tuli kuin napinläpien kanssa. Ainoa nyörini minulla oli tuo musta anorakkinyöri, jonka päät sulatin sytkärillä, jotteivat ne purkautuisi. Näiden housujen college on ostettu Triteksistä. Mä oon varmaan mieleltäni vähän ysäri, mutta mä tykkään collegesta materiaalina ja sitä on tosi ihana ja helppo ommella. Hiukan nopeammin se kyllä kulahtaa, kuin muut kankaat, mutta jospa se ei tässä vaaleanharmaassa niin pahasti näkyisi. 

Omalle pojalleni ompelin samanmoiset housut ilman tuota vyötärönyöriä. Näissä housuissa materiaalina on velour.

Velourhousut, koko 98 cm
Lisäksi surautin pojalleni vielä pari paitaa. Nyt näitä 92 cm kokoisia paitoja on varmasti riittävästi. Tuon JNY:n ajoneuvokankaan tilasin muistaakseni Royal-tuotteelta ja oikeanpuoleinen Eläinunelmia- kangas on puolestaan (jälleen kerran!) peräisin Seliasta. Poika tykkäsi hirmuisesti tuosta Eläinunelmia-trikoosta varsinkin, kun paidassa oli "ssiiili ja kiipikonna!" 


Tässä on vielä yhdistelmänä tuo ajoneuvot- paita sekä uudet velourhousut. Hiukan eri sävyisiä nuo ruskeat noissa ovat, mutta kyllä noita nyt yhtä aikaa pystyy juuri ja juuri käyttämään ;)


Sitten tämä uusin projekti, joka on siis vielä kesken. Minullakin on kertynyt kaappiin jos jonkinlaista tilkkua ja halusin jalostaa ne jotenkin hyödyllisesti. Olin aiemmin törmännyt Viisviikolla- blogissa trikootilkkujen hyötykäyttöön ja päätin nyt itsekin värkätä omista jämätilkuistani jotakin. Ihan päiväpeittoa en halunnut lähteä toteuttamaan, joten päädyin sitten aloittamaan vauvan köllöttelyalustan tekemisen. Trikoiden taakse silitin joustamatonta tukikangasta ennen niiden leikkaamista kangasleikkurilla. Hieman sillä tavalla kului tukikangasta hukkaan, mutta sain ainakin täsmälleen oikean kokoiset ruudut. Tässä kuvassa olen nyt sommitellut tilkut ihan sattumanvaraisesti ja pian pitäisi alkaa ompelemaan niistä köllöttelyalustaa kokoon. Vielä en ole päättänyt millä materiaalilla tai värillä kanttaisin työni. Tilkkujen koko leikkausvaiheessa on 14 x 14 cm ja noin sentin saumavaroilla olen tilkkujen lopullisen koon ajatellut. Saas nähdä, saisinko tämän valmiiksi jo seuraavaan postaukseen. 


Lisäksi minulla viirasi tosi pahasti päässä yksi päivä ja päädyin aloittamaan tunikan neulomisen. Takakappale on nyt hiukan yli puolenvälin, että muutama ilta tässä vielä tikutellessa menee. No, viimeistään joululomalla koetan ahertaa senkin sitten valmiiksi. 

3 kommenttia:

  1. Siis mahtavia ompeluksia. Minäkin tykkään gollegesta matskuna. Tuo tähti lahkeessa on kiva juju....

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi mullaki tomonen tilkkupeitto oottelee laatikossa ku en saa kohistettua kunnolla niitä saumoja :D Oisinpa itekki keksiny laittaa sitä tukikangasta taakse niin pysyisivät muodossaan (:

    VastaaPoista
  3. Kivoja juttuja, pitää joskus itsekin tehdä noita housuja joissa kuvio on "puolitettu".

    Minä olen harrastanut jo yli kuusi vuotta noita trikootilkkupeittoja ja niitä on tullut vauvalahjoiksi tehtyä ainakin kymmenen. Kurkkaa mun blogista, tosin toistaiseksi sinne laitettu vasta yksi kuva http://afrikankuningatar.blogspot.ch/search/label/tilkkupeitto

    VastaaPoista