perjantai 21. joulukuuta 2012

Ompelutauko ohi


Ompelutauko päättyi onnistuneesti, kun sain väsättyä kaverini joulukuun alussa syntyneelle tyttärelle tunikan ihanasta Paapiin trikoosta. Tähän malliin tuli ihanan paljon rypytyksiä. Mukavaa vaihtelua, kun poikien paidoissa on lähinnä vain suoria saumoja, niin tässä sai hörsöillä sydämensä kyllyydestä. Tässä tunikassa kokeilin myös ensimmäistä kertaa kuminauharypytystä siten, että kuminauha oli ompelukoneen alalankana ja ehdottomasti toistekin kokeilen! Niin näppärästi tuo etuosan rypytys syntyi. Muutenkin pitkästä aikaa kaikki sujui ompelutyössä kuin vettä vaan, joten ompelutaukoja näköjään kannattaa välillä pitää. Kaavana tässä on Ottobre 4/2012-lehdestä malli numero 3 koossa 68 cm. Ihanan soma ja pieni siitä syntyi :) Toivottavasti on saajallekin mieluinen. 

Olen myös toiveikas, että saisin keskeneräisen neulotun tunikanikin valmiiksi joululoman aikana. Etukappalekin on jo yli puolen välin, joten mahdollisuus tunikan valmistumiseen tämän talven aikana on. Seuraavan isompaan neuleeseen valitsen kyllä jonkun paksumman langan, kun nyt tuota seiskaveikkaa saa tikuttaa aika monta kerrosta. 

Hyvää joulunaikaa kaikille! 


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sairastuvasta päivää!

Onnistuin tuossa männä viikolla olemaan kuumetaudin kourissa lähestulkoon viikon verran ja viimeisinä sairaslomapäivinä kuume oli turruttanut pään jo niin pahasti, että Buranan voimalla oli jo pakko päästä vähän ompelushommiinkin käsiksi. Tuloksena syntyi sitten kahdet housut, kaksi paitaa sekä tilkkutäkin alkutahdit. 

Housuissa tuli hieman pitkästä aikaa applikoituakin, kun tein molempiin lahkeisiin puolikkaat tähdet. Tätä ideaa olen soveltanut jo aiemmin ja edelleen tykkäsin lopputuloksesta. Simppeli applikointi, mutta tuo edes vähän jujua näihin housuihin. 

Collegehousut, koko 98 cm


Harmaat, pinkillä tähdellä varustetut housut menevät siskontyttärelleni vielä pukinkonttiin. Ajattelin, että nämä housut sopisivat hyvin jo aiemmin ompelemaani tähtipaitaan. Näissä housuissa käytin ensimmäistä kertaa sirkkarenkaita ja huomattavasti hienommat näistä tuli kuin napinläpien kanssa. Ainoa nyörini minulla oli tuo musta anorakkinyöri, jonka päät sulatin sytkärillä, jotteivat ne purkautuisi. Näiden housujen college on ostettu Triteksistä. Mä oon varmaan mieleltäni vähän ysäri, mutta mä tykkään collegesta materiaalina ja sitä on tosi ihana ja helppo ommella. Hiukan nopeammin se kyllä kulahtaa, kuin muut kankaat, mutta jospa se ei tässä vaaleanharmaassa niin pahasti näkyisi. 

Omalle pojalleni ompelin samanmoiset housut ilman tuota vyötärönyöriä. Näissä housuissa materiaalina on velour.

Velourhousut, koko 98 cm
Lisäksi surautin pojalleni vielä pari paitaa. Nyt näitä 92 cm kokoisia paitoja on varmasti riittävästi. Tuon JNY:n ajoneuvokankaan tilasin muistaakseni Royal-tuotteelta ja oikeanpuoleinen Eläinunelmia- kangas on puolestaan (jälleen kerran!) peräisin Seliasta. Poika tykkäsi hirmuisesti tuosta Eläinunelmia-trikoosta varsinkin, kun paidassa oli "ssiiili ja kiipikonna!" 


Tässä on vielä yhdistelmänä tuo ajoneuvot- paita sekä uudet velourhousut. Hiukan eri sävyisiä nuo ruskeat noissa ovat, mutta kyllä noita nyt yhtä aikaa pystyy juuri ja juuri käyttämään ;)


Sitten tämä uusin projekti, joka on siis vielä kesken. Minullakin on kertynyt kaappiin jos jonkinlaista tilkkua ja halusin jalostaa ne jotenkin hyödyllisesti. Olin aiemmin törmännyt Viisviikolla- blogissa trikootilkkujen hyötykäyttöön ja päätin nyt itsekin värkätä omista jämätilkuistani jotakin. Ihan päiväpeittoa en halunnut lähteä toteuttamaan, joten päädyin sitten aloittamaan vauvan köllöttelyalustan tekemisen. Trikoiden taakse silitin joustamatonta tukikangasta ennen niiden leikkaamista kangasleikkurilla. Hieman sillä tavalla kului tukikangasta hukkaan, mutta sain ainakin täsmälleen oikean kokoiset ruudut. Tässä kuvassa olen nyt sommitellut tilkut ihan sattumanvaraisesti ja pian pitäisi alkaa ompelemaan niistä köllöttelyalustaa kokoon. Vielä en ole päättänyt millä materiaalilla tai värillä kanttaisin työni. Tilkkujen koko leikkausvaiheessa on 14 x 14 cm ja noin sentin saumavaroilla olen tilkkujen lopullisen koon ajatellut. Saas nähdä, saisinko tämän valmiiksi jo seuraavaan postaukseen. 


Lisäksi minulla viirasi tosi pahasti päässä yksi päivä ja päädyin aloittamaan tunikan neulomisen. Takakappale on nyt hiukan yli puolenvälin, että muutama ilta tässä vielä tikutellessa menee. No, viimeistään joululomalla koetan ahertaa senkin sitten valmiiksi. 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Lahjapaja, osa 2.

Taas meni yksi ilta näiden ihanien tähtikuosien kanssa. Tällä kertaa Seliasta tilatut tähtikankaat päätyivät ruttupipoiksi. Takimmainen ruskea ja kaksi punaista ovat joululahja eräälle perheelle ja tuo pinkki tähtipipo on 12-vuotiaalle kummitytölleni tehty. Mitat ruttupipoon olen soveltanut Ottobren Baggy Look- piposta (Ottobre 4/2012, kaava 41) ja ompelu on tehty Kukikkaat kuosit- blogista löytyvän ohjeen avulla. Vuorena pipoissa käytin yksiväristen trikoiden jämäpaloja, joten nekin menivät nyt hyötykäyttöön.

Ruttupipot koossa 57 cm (ruskea), 57 cm (pun.), 54 cm (pinkki) ja 48-50 cm(pun.)

Sovituskuvan sain pienimmästä piposta oman pojan päästä. Kuvassa poika on melko kovassa kuumeessa ja käynnissä on hammasharjan pään jäystäminen viimeisten poskihampaiden puhkeamisen takia. Päällä pojalla on kesälomalla ompelemani nappilistallinen paita. Kankaan siihen ostin muistaakseni Triteksistä.


Siskoni tyttö saa joululahjaksi vielä tämän Mail Express- tunikan (Ottobre 1/2012, kaava 17), jonka tein Seliasta ostetusta Lillestoffin Skandinavian kukat- kankaasta. Heti, kun tästä kankaasta näin kuvia tiesin, että haluaisin tehdä tästä siskontyttärelleni tunikan. On jotenkin niin paljon "hänen näköisensä". Mekon tein koossa 98 cm, jotta tämä mahtuisi varmasti myös ensi kesänä. Tyttö kun on nyt jotain 86-92 cm vaatteiden välimaastosta.


Tämä projekti minulla on roikkunut vaikka kuinka kauan, eli olohuoneen uusien verhojen ompelu. Vihdoin eilen illalla sain homman valmiiksi. Verhojen ja muiden kodin tekstiilien ompelu on kyllä ihan hirveää pakkopullaa ja millään tavalla en siitä nauti! Vaatteita on paljon mukavampi väsäillä. Tässä ne verhot nyt kuitenkin ovat hätäisesti rullalle kääräistynä. Hienosäädön teen sitten joskus, kun jaksan. Kankaat näihin on ostettu Ikeasta (muistaakseni 3,99 €/m), joten konkurssiin tästä kokeilusta ei menty.


Ja kovasti pahoittelut huonolaatuisista kuvista. Tähän vuodenaikaan ei tuo oma pokkarini oikein kykene kuvaamaan kunnolla. Kuvien ottamisen tietysti myös muistan aina vain iltaisin, joten päivänvalon apua näissä kuvissa ei vahingossakaan ole.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Lahjapaja, osa 1.

Viikonloppuna tuli tehtyä sekä vauvalahjoja että joulupukin askareita. Sininen kietaisubody sekä vauvatumput tein serkkuni pienelle poikavauvalle. Pikkuinen tuli maailmaan kuukautta ennen laskettua aikaa ollen vain noin 44 cm pitkä, joten tämä 56-senttinen body on hänelle aivan valtava vielä. Nukenvaatekaavastosta olisi varmaan saanut katsoa kaavat, kun ei noissa Ottobreissakaan ole juurikaan edes 50-senttisiä vaatteita.




Nämä kaksi peruspaitaa menivät siskoni tyttären lahjapakettiin. Kaavana käytin CWS301:n tyköistuvaa mallia. Ommellessani paitoja aloin kuitenkin miettimään, että onko kaava kuitenkin liian lyhyt, kun pojalleni ompelemat nappilistapaidat ovat helmasta ainakin viisi senttiä pidempiä. Päädyin sitten tekemään näihin paitoihin vähän kapeammat helmakäänteet ja tuossa tähtipaidassa se harmillisesti kostautui, kun peitetikki karkasi etukappaleella toisen neulan osalta yksinkertaisen trikoon puolelle. Tuli melkoinen aaltokuvio helmaan ja ompelijaa se harmitti ihan suunnattomasti. Kehdannen kuitenkin tämän paidan pakettiin laittaa? Korjatakaan en tuota tikkiä viitsisi alkaa, kun todennäköisesti tulos olisi vain entistä rumempi.




 Samoin tuossa Runoratsu-paidassa helmakäänne on myös tehty kapeana ja lopputuloksen nähtyäni totesin, että peitetikkikin olisi saanut olla kapeammassa leveydessä. Jotenkin tuo leveä peitetikki noin lähellä helmaa on jotenkin hassun näköinen. En tiedä olenko tässä nyt itse vain liian kriittinen omia tekeleitäni kohtaan, kun miehen mielestä nämä olivat taas "ihan hyviä", mutta kun itse antaisi mielellään lahjaksi vain täydellisiä tekeleitä.



Näistä ompeluksista tuli nyt edelleen tätä peruspaita- linjaa ja mitään ihmeellistä jujua näissä vaatteissa ei ole. Tekisi mieli pitkästä aikaa applikoida jotakin, mutta kun en oikein tiedä, että mitä. Poika olisi varmasti haltioissaan, jos paitaan ilmestyisi kaivuri tai vaikka Late Lammas (suurin suosikki tällä hetkellä), joten ehkä äidin pitäisi ryhdistäytyä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pehmeä viikonloppu

No niin, viikonloppuna tuli aherrettua kaikki keskeneräiset tekeleet valmiiksi. Omat vanhempani olivat meillä viettämässä syyslomaa, joten poika viihtyi hyvin isovanhempien seurassa ja äiti hautautui ompelupöydän ääreen.

Ensimmäisenä valmistui tämä lörppäpipo äidilleni. Kangas on nyt jo loppuunmyytyä Selian runoratsua. Tämä sopii hyvin perhepäivähoitajan päähän puistoretkille. Koko on 60 cm.


Pojalleni sain valmiiksi kaksi nappilistallista paitaa. Olen tykännyt tästä kaavasta kovasti ja näitä on tehtynä kuutisen kappaletta koossa 86 cm. Nämä nyt valmistuneet ovat kokoa 92 cm. Raidallinen trikoo on Hilcon Campania, joka on ostettu Fabriinasta ja tähtitrikoo on puolestaan peräisin Seliasta. Tuo Selian tähtitrikoo on ihanaa ommeltavaa. Samaa en voi sanoa tuosta Hilcon kankaasta. Ihan toivotonta yrittää kohdistaa raitoja, kun tuo kangas venyy ja vanuu ja kiertää joka suuntaan. Ihanan pehmeä vaate siitä tuli, mutta kankaan työstettävyys ei miellytä ainakaan minua. Vai onko vika vain kankaan ja saksien välissä?



Sovituskuvankin kerrankin sain, kun 1 v 9 kk poikani oli ihan innoissaan uudesta tähtipaidastaan. Neppareiden kiinnitystä ei olisi millään malttanut odottaa, kun paita olisi pitänyt saada heti päälle. Sekös äidin sydäntä lämmitti! Raidalliseen paitaan laitoin Prym Mini- nepparit ja tähtipaitaan sitten isommat, 10 mm Prymin  rengasnepparit. Molemmat ajavat ihan hyvin asiansa.


Viime aikoina on tullut tehtyä niin monta peruspaitaa, että seuraaviin ompeluksiin täytyy kyllä jo kehittää joku applikointi tai muu juju, tai tämä alkaa pian käydä liian tylsäksi ja käytännölliseksi.

Sitten näitä "syrjähyppyjäni". Sain mieheni tilaamat villasukat vihdoin valmiiksi. Taas kerran jälkimmäisestä sukasta tuli napakampi kuin ensimmäisestä. Käsiala kummasti tasoittuu kahden sukan aikana ja kun neulottua tulee yleensä kerran vuodessa, niin tämä ilmiö toistuu joka kerta. Samoin minulla on ongelmana puikkojen vaihtumiskohdan jääminen löysemmäksi, vaikka kuinka koetan kiristellä viimeistä silmukkaa. En ole vielä keksinyt, miten pääsisin siitä eroon. Lankana näissä sukissa on ihan perus seiskaveikka.


Varsinkin tässä sukkien sovituskuvassa näkyy hyvin jokainen puikon vaihtumiskohta. Ehkä voisin kokeilla neuloa pienemmillä puikoilla? Nyt tein ohjeen mukaisella puikkokoolla. Onneksi neule elää käytettäessä sen verran, että nuo ikävät rannut häviävät.


Kaappieni kätköistä löytyi lisäksi Triteksistä ostettua ontelokudetta ja se jaloistui lankakorikseni. Virkkaus on huomattavasti mukavampaa puuhaa kuin neulominen ja näitä koreja väsäisi iltapuhteenaan vaikka kuinka! Harmi vain, kun tähän talouteen ei enää yhtään koria enempää tarvita.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Poikamaisen punaista!

Viikonloppuna tuli ommeltua lisää paitoja Little Lamb- kaavalla. Kaapista löytyi astronauttitrikoota sekä pala tähtitrikoota. Astronauttikangas tuli joskus ostettua Lasten Taikamaasta ja tähtitrikoo Sampsukasta. Punainen yksivärinen trikoo taas on Seliasta peräisin (ja on muuten parasta yksiväristä trikoota, mitä on tähän asti vastaan tullut!) Yksivärinen punainen resori on myös Seliasta ja tuo raidallinen on taas äitini 90-luvulla ostamaa resoria.

Postaukseni ensimmäiseen kuvaan kokeilin työkoneeltani löytyvää mikkisoftan Publisheria. Ajattelin testata, että tulisiko blogin ulkonäöstä hienompi, jos edes jaksaisi kehystää otetut kuvat jollain. Ihanaa kyllä olisi, jos osaisi vielä valokuvata kunnolla sekä käsitelläkin kuvat, mutta tähän minun on ollut pakko vetää rajat. Ihan kaiken opetteluun ei minullakaan sentään aika riitä, vaikka ompelua ja muita harrasteita tuleekin hyvät tuntimäärät viikossa täyteen. Tätä blogiakin päivitän useissa vaiheissa eri päivinä, joten sen verran annan armoa itselleni, että tän blogin ei tarvitse olla mikään taideteos.

Mutta takaisin aiheeseen ompelu: yksi astronauttipaidoista meni 2-vuotislahjaksi ystäväni pojalle ja ainakin pojan äiti tykkäsi kovasti lahjasta. Kivaa on tuottaa hyvää mieltä omilla ompeluksillaan. Tähtipaita ja toinen astronauttipaita menivät odottamaan oman poikani kasvamista, kun melko mekkomittainen tuo 92-senttinen paita vielä oli, kun pojalleni sitä sovitin.



Tähtipaitaan piti tehdä "tuplahelma", koska kankaasta loppui pituus kesken. Ihan kiva siitä noinkin tuli. Nyt tätä Little Lamb- kaavaa on tullut pyöritettyä jo viiden paidan verran, joten seuraavaksi tekee mieli käyttää jo jotain muuta kaavaa. Housujakin voisin pojalle väsäillä näiden paitojen pariksi.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kaaritaskuja, osa 2.

Noniin, tuli testattua kaaritaskuja toistamiseen. Näissä muoto tuli hieman pyöreämmäksi kuin edellisissä, vaikka kaava olikin sama. Hieman tuo vasemmanpuoleinen tasku pussittaa, joten ihan nappiin nämä eivät nyt onnistuneet. Onneksi vaate päällä ei huomaa mokia. Housut on tehty Seliasta hankitusta velourista ja resori on muistaakseni Sampsukasta tilattua. Tähtijersey on niin ikään Seliasta peräisin. Setin koko on 92 cm.



Ja sitten se verho, mitä edellisessä postauksessa lupailin. Tässä se komeus nyt on. Kamera ei oikein tykännyt kuvata vasten valoa, joten melkoisen suttuinen kuva tuli. Verhokangas on ostettu IKEA:sta (halbaa kun mikä!) ja verhon kaava ja mitoitus ihan mutu-tuntumalta. Mies tykkäsi ja tilasi muihinkin huoneisiin vastaavat verhot :) Projektia siis pukkaa edelleen. Tosin ensin kuulemma pitää neuloa villasukat, kun syksyn tullen laminaattilattia on taas alkanut tuntua ikävän kylmältä, kuulemma :)

 

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kaaritaskut, proto 1.

Noniin, tällaiset niistä ensimmäisistä kaaritaskuista tuli. Laitoin tuohon vierelle jo edellisessä bloggauksessa olleen paidan, kun sen kaveriksi noita housuja meinasin. Housut on tehty äitini kangaskaapista löytyneestä collegesta ja olin aivan yllättynyt, miten täydellisen sävy sävyyn omassa kaapissani marinoitunut resori oli! Kaaritaskuista tuli melkoisen isot, joten ensi kerralla teen ehkä pienemmät. Ihanan helppoa niiden tekeminen kyllä oli, joten ehdottomasti lisää näitä! Sen sijaan nyörin tekemisessä meni ikä ja terveys (tein sen nelinkertaisesta, venyyyyvästä trikoosta) ja siitä tuli ihan kikkara kiemura. No, sen avulla nuo housut saa onneksi paremmin pysymään meidän hoikkelin jalassa.


Tilasin jokin aika sitten Euroteamista omalla nimellä varustettuja käsityömerkkejä. Tässä yksi lähikuva niistä. mitään "taiteilijanimeä" en keksinyt, joten ihan omalla nimellä sitten merkit otin. Insinöörin ompeluseura olisi tuntunut vähän hassulta tuotemerkiltä. Koko- ja pesulaput puolestaan tilasin Royal-tuotteelta. Etualalla voi myös nähdä saumurini tekemää jälkeä, kun kiinnitin resorin housunkaulukseen.

Seuraavaan bloggaukseen saan toivottavasti esitellä onnistunutta, uutta keittiön verhoa. :)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Raglan-hihojen testausta

Surauttelin pojalleni kaksi paitaa viime viikolla. Kaavana on little lamb uusimmasta lasten Ottobresta. Paitojen koko on 92 cm. Nämä menivät vielä odottamaan pojan kasvamista, sen verran reiluja näistä tuli.

En ole aiemmin tehnyt raglan-hihoja ja se olikin mukavaa vaihtelua. Tuohon meriaiheiseen paitaan kankaat on hankittu Ikasyristä ja tähtikankaat ovat kotoisin Seliasta. Nämä paidat onnistuivat ihan nappiin! Mieskin ihmetteli, kun en esitellyt hänelle koottuja mokia paidoista (mitä yleensä teen :D ). Seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä näihin paitoihin mätsäävät housut ja kokeilla kaaritaskujen tekemistä. Saas nähdä kuinka käy :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pipa!

Tuli nopeeta surautettua eräs ilta pari ruttupipoa. Kaava ns. omasta päästä ;) Tähtikuvioinen menee siskoni tyttärelle ja jälleen pääsin mallaamaan sitä oman pojan päähän. Pallokuvioinen puolestaan menee omalle äidilleni. Keltainen JNY:n tähtitrikoo on hankittu Lasten taikamaasta ja pallotrikoo Ikasyrilta.

Tähtipipa, koko n. 48 cm

Oma poika pääsi taas mannekiiniksi

Ruttupipo äidilleni, koko n. 59 cm

maanantai 27. elokuuta 2012

Rakkaudella tädiltä

Koska itselläni ei ole tytärtä, ei kangaskaapissa juuri "tyttökuoseja" näy. Jokin aika sitten hankin Seliasta Punahilkka- kangasta aikomuksenani tehdä siskoni tyttärelle Mail Express- kaavalla (Ottobre 1/2012, kaava nro 17)  tunika. Tällainen siitä sitten tuli:



Jätin kaavaan kuuluvat taskut tekemättä, sillä ajattelin niiden tekevän tunikan liian levottoman näköiseksi, kun kangaskin itsessään oli jo niin kuviollinen. Peitetikistä piti ihan ottaa lähikuva, kun niin hienosti se onnistui. Peitetikin kanssa minulla oli alkuun melkoisia ongelmia, joten nyt on ihanaa, kun kaikki tikit onnistuivat kerralla.

Kaapissani on myös marinoitunut JNY:n keltaista tähtitrikoota ja se jalostui tällaiseksi paidaksi:




Tämä on melko unisex-paita, eli voisin kuvitella tämän myös oman poikani päällä. Miehen kanssa mietimmekin, että onko tämä enemmän pojan vai tytön paita, emmekä oikein päässeet asiasta mihinkään lopputulokseen. Olkoon sitten unisex-paita. Kaavana tässä on numero 1 Ottobre 4/2012- numerosta. Malli on melko kapea, mutta niin on onneksi tuleva käyttäjäkin.

Triteksistä ostettu punainen college jalostui huppariksi. Kaava on Ottobren 1/2012 numero 22. Resori on jotain äidiltäni saatua taattua ysäri-laatua, mutta hienosti se sopi värimaailmaltaan tähän huppariin. Sovituskuvakin kerrankin sain hupparista. Omalle pojalleni tämä on jo vähän nafti, mutta onneksi sisarentyttäreni on pari senttiä serkkuaan lyhyempi, joten hänelle tämä huppari on varmasti sopivampi.



Tällä kertaa kaikki ompelukset onnistuivat täysin nappiin, ja fiilis oli sen mukainen! Nämä on nyt kiva antaa siskon tytölleni seuraavalla tapaamiskerralla.



maanantai 20. elokuuta 2012

Tähtiviikonloppu

Tämän viikonlopun ompelusaldo oli melko tähtipitoinen, kun näitä valmiita ompeluksia katselee. Ilmeisesti minulla on joku tähtifiksaatio mennyt pahasti on- asentoon.

Tässä ensimmäisenä on kaverin pojalle 2-vuotislahjaksi mennyt astronauttipaita. Tähtitrikoo on jny:tä ja astronautti on suora kopio Liandlon kankaasta. Applikointi tuli tehtyä hieman liian alas, kun nyt helmakäänne menee melkein astronautin jalan yli. Muutenkaan tästä paidasta ei tullut visioideni mukaista ja pitkään mietinkin, kehtaanko sen lahjaksi antaa. Kyseisessä paidassa kokeilin ensimmäistä kertaa peitetikkejä ja ne onnistuivat ihan kohtalaisesti. Hihoissa käytin Tampereen Triteksistä ostettua trikoota, joka on hieman lirumpaa kuin tuo jny:n tähti ja siinä peittari meinasi ensin nikotella, kunnes tajusin säätää paininjalan puristusta. Paidan kaava on Ottobren CWS301-mallistosta.

Lahjapaita kaverin pojalle, koko 98 cm.

Tässä sama jny:n tähti ilman applikointia ja limen värisillä hihoilla. Kaavakin sama 301. Tämä meni varastoon omalle pojalle. Tässä kokeilin kan peitetikkiä tuohon pääaukon resoriin ja langan värivalinta ei mennyt ihan nappiin. Kuitenkin ihan kelpo esitys toiseksi peittarikokeilukseni.

Paita jemmaan omalle pojalle, koko 98 cm.

Perjantaisella ostosreissulla Ideaparkissa näin NameIt:n myymälässä tällaisia housuja. Niistä sain idean applikoida pojan housuihin samalla idealla tähtikuvio. Tällaiset niistä sitten tulivat. Kaava on Ottobren 4/2011-numerosta, malli 7,  koko 86 cm. Materiaalina on college (ostopaikka Triteks) ja applikointi on palakoristani. Resorit on muistaakseni hankittu Sampsukasta. Nämä menivät heti käyttöön.

Collegepöksyt, koko 86 cm

Päivitin lisäksi pojan petivaatteet. Niissäkin, yllätysyllätys, on tähtiä! Kaava omasta päästä ja kankaat Elovainion HH-kankaasta.



Siinäpä viikonlopun tuotoksia. Näitä kun katsoo, niin voi taas todeta miehen joutuneen olemaan melko yh-isänä äidin omistautuessa ompelulle.




maanantai 13. elokuuta 2012

Neliöpipo

Poika aloitti päiväkodissa viime viikolla ja huomasin, että pipoja meillä ei juurikaan ole syksyksi vielä odottamassa. Jotenkin en vielä elokuun alussa ole osannut varautua pipokauteen. Surautin eräänä iltana sitten nopeasti neliöpipon Jurassic-trikoosta (hankittu Sampsukasta). Mitat sovelsin omasta päästä ja hieman nafti siitä tuli, mutta jospa trikoo hieman käytössä venyisi.





sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Blogin aloitus

Ompelukärpänen on puraissut minua pahemman kerran, joten päädyin kokeilemaan nyt tällaisen käsityöaiheisen blogin perustamista. Ajatuksena on lähinnä seurata itse omaa kehittymistään näissä ompeluhommissa ja jakaa käsityöinnostukseni hedelmät myös muiden nähtäväksi.
Kalustona minulta löytyy tällä hetkellä  Pfaff select 3.0 ja en enää voisi kuvitellakaan ompelevani ompelukoneella, jossa ei olisi tuota kiinteää kaksoissyöttöä. Kesällä kalusto täydentyi sitten yhdistetyllä saumuri-peitetikkikoneella Pfaff Coverlock 3.0:lla ja se on aivan ihana! Melkoisen merkkiuskollinen siis olen, mutta molemmat koneet toimivat kuin unelma, niin ei voi valittaa :)

Kuten esittelytekstissänikin kerron, minulla on 1,5-vuotias poika, joka rajoittaa tällä hetkellä käsitöihin käytettävissä olevaa aikaa. Varsinkin nyt, kun palasin päivätyöhön, ovat ompelustunnit olleet kortilla. Tosin toisaalta tuntuu, että mitä vähemmän sitä omaa aikaa on käytettävissä, sitä tehokkaammin se tulee myös käytettyä. Nykyään ompeluaikani alkaa useimmiten pojan mentyä nukkumaan noin klo 20 ja siinä noin parituntisen ehtii väkerrellä, ennen kuin itse menen nukkumaan. Vaikeinta on jättää työ kivaan kohtaan kesken, mutta siihen on ollut nyt pakko opetella pojan syntymän myötä.

Ompelumallit ja kaavat hankin Ottobre-lehdistä tai Ottobren creative workshop-minimallistoista. Ompelen sekä itselleni että pojalle vaatteita ja jos mieleni tekee tehdä jotain oikein tyttömäistä, niin silloin ompelen vaatetta siskoni 1,5-vuotiaalle tyttärelle. Serkusten ikäero on vain 2 kuukautta, joten oma poikani pääsee sovitusnukeksi siskontyttöni vaatteille. On kieltämättä hauskaa nähdä oma poitsu tunikamallisessa mekossa ;)

Toivottavasti pian saisin aikaiseksi lisäillä kuvia blogiini, sillä eihän käsityöblogi ole mitään ilman aiheeseen liittyviä kuvia.  Mikään hyvä valokuvaajahan minä en ole, mutta toivotaan, että olennaisin info eli ompelutuotos kuvista kuitenkin erottuisi ;)